DB Academy 2.0

Commercial Trainee Program

Dream Broker Academy


Dream Broker Oy etsii voimakkaan kasvunsa tukemiseksi neljää liiketoiminnan kaupallisesta kehittämisestä kiinnostunutta nuorta lahjakkuutta. Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan yhteen Suomen nopeimmin kasvavista ohjelmistoyrityksistä.


Rekrytoitavat henkilöt:

4 kaupallisesti koulutettua nuorta

Ajankohta: helmi-toukokuu 2012

Työtehtävät:

Myynti, markkinointi, asiakassuhteiden hoito, asiakastoimitukset ja konsultointi

Työaika: vähintään 24 h/vko

Sisältö:

Rekrytoitavat henkilöt muodostavat uuden tiimin, jossa ensimmäisen kuukauden aikana parhaiten suoriutunut henkilö toimii tiimin esimiehenä seuraavat kolme kuukautta. Trainee-ohjelmassa parhaiten suoriutuneet henkilöt saavat vakituisen työpaikan Dream Brokerilla vuoden 2012 alussa.

Etsimämme henkilöt ovat:
  • korkeakoulusta valmistuneita tai opintojensa loppupuolella olevia
  • oman ikäluokkansa kunnianhimoisia lahjakkuuksia
  • kansainvälisistä tehtävistä tulevaisuudessa kiinnostuneita

Trainee-ohjelman aikana tiiminjäsenille maksetaan peruspalkkaa sekä henkilökohtaisen ja koko tiimin onnistumisen perusteella määräytyviä bonuksia.

Mikäli näet tässä mahdollisuutesi ja koet olevasi etsimämme huippukyky, lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 31.12.2011 mennessä osoitteeseen ville.pellinen@dreambroker.fi. Lisätietoja antaa myyntipäällikkö Ville Pellinen (+358 45 268 1800).

Miksi Dream Brokerille?

Mikäli tavoitteesi ovat työuran osalta korkealla, tarvitset paikan osoittaa kykysi nopeasti.

Dream Brokerilla saat heti ensimmäisten viikkojen aikana mahdollisuuden päästä toimimaan Suomen suurimpien organisaatioiden kanssa ja sinulla on onnistumisten kautta mahdollisuus edetä nopeasti kansainvälistyvässä organisaatiossamme. Lisäksi pääset jo aikaisessa vaiheessa rakentamaan itsellesi kontaktiverkostoja, joista on hyötyä läpi elämän.

Tätä varten et tarvitse mittavaa työkokemusta tai välttämättä edes maisterintutkintoa – riittää, että olet oikeasti tulosorientoitunut, erittäin nopea oppimaan uusia asioita ja ennen kaikkea hyvä ja kyvykäs tyyppi. Uskomme, että harva työnantaja pystyy tarjoamaan sinulle tätä samaa.

Dream Broker on Internet-videoratkaisuihin keskittyvä suomalainen ohjelmistoyritys.

Dream Broker tehostaa merkityksellisen tiedon jakamista tarjoamalla ratkaisun ohjeistamiseen ja viestintään. Yrityksen visiona on kasvaa merkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi digitaalisten online video-ohjelmistojen markkinassa vuoteen 2015 mennessä.